Hallo!
Alles super gut hier. Eli
täällä tää maailmanmatkaaja on nyt! Enkä käsitä sitä vieläkään. Tiedän, että
haasteita mahtuu tällekin matkalle, mutta silti voisin sanoa, että turhaan
jännitin. Tosin jännitys on osa tätä matkaa ja se tekee tästä paremman. Kaikki
on sujunut enemmän kuin hyvin. Seuraavassa päivityksessä siitä lisää. Ja ainiin - päätin luopua englanniksi kirjoittamisesta. Se vie liikaa aikaa...
Ensin vähän parin viikon takaisia tunnelmia
lentokentältä:
TÄNÄÄN ON SE PÄIVÄ.
Täällä on jännittyneet tunnelmat. Istun portin 12 edessä, kuuntelen
rauhoittavaa musiikkia ja kirjoitan. Mun lento lähtee kohta. Ja en osaa
todellakaan kuvailla tämän hetkisiä fiiliksiä, koska pää on tyhjää täynnä ja
samaan aikaan siellä vilisee tuhansia ja tuhansia ajatuksia. Mutta tässä mä
olen. Valmiina lähtöön. Ja mä näytän teille kaikille et mä PYSTYN. Mä en alistu
kuuntelemaan niitä kommentteja siitä, että en pärjää. Mä
pärjään jos mä päätän niin ja nyt mä olen päättänyt niin lujemmin kuin koskaan.
Mitä tunteita mun
päässä pyörii? Sekä positiivisia, että negatiivisia. Pahinta oli hyvästellä
läheiset ja rakkaat. Tai no - eihän ne hyvästit ollu vaan vain moikkamoit
hetkeksi. Mä oon kuitenkin vuoden poissa, ja se on pitkä aika. Mut mä selviän,
vaikka mä epäilen itseäni ja kykyjäni aina niin paljon. Mutta sen ohjeen mä
voin teille antaa, että älkää epäilkö liikaa, vaan luottakaa siihen, että juuri
sinä pärjäät.
Tyttöystävälle oli
pahinta sanoa moimoi. Itkin ja itkin ja itkin. Myös mun vanhemmat oli
tyttöystävän lisäksi kentällä saattamassa. Rakkaudentäyteisiä halauksia
kaikille teille, jotka olette pysyneet mun rinnallani. Äiti, isi, kulta, sisko,
pikkupojat ja te ystävät, jotka tunnistatte itsenne tästä nimeä
mainitsemattakin.
Nyt mulla on ihan
rauhallinen olo, ainakin verrattuna siihen mitä se oli aiemmin. Mä hypin ja
pompin aiemmin kuin idiootti ja kävelin hermostuksissani ympyrää mun pienessä
yksiössä. Nyt vain istun portin edessä ja pari jännityksen ja onnen kyyneltä
tipahtaa silmänurkasta. Oon tämmönen itkijä.
Voin kertoa, että
tää tulee olemaan yksi mun elämän upeimmista asioista. Minä tiedän sen jo nyt,
oikeasti. Kova ikävä jää, mutta mun on aika nyt elää sitä sellaista elämää mitä
haluan.
Tää on tosi hurjaa.
Jännitys tiivistyy…
Xoxo Tanja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti